/B385D4387E7C0CCFC225743400437D6C/$File/100-0001_IMG copy.JPG) |
| UTS:n "Turku SHOKissa" -seminaarin kahvitauolla keskustelivat toiminnassa olevan SHOK -yhtiön, Metsäklusteri Oy:n toimitusjohtaja Christine Hagström-Näsi ja Tekesin toimialajohtaja Kari Tilli. |
Suomen nykyinen innovaatiojärjestelmä on toiminut hyvin ja saanut kehuja ulkomaita myöten, mutta se ei vastaa enää tulevai-suuden haasteisiin, arvioi valtion tiede- ja teknologianeuvosto. Siksi on siirryttävä uudenlaiseen rakenteeseen; Strategisen Huippuosaamisen Keskittymiin, eli SHOKeihin. Jatkossa suuri osa tutkimus-rahoituksesta jaetaan niiden kautta.
Uuden Teknologian Säätiö (UTS) tarttui erittäin tärkeään ja ajankohtaiseen aiheeseen, kun se järjesti 23.4.2008 ”TURKU SHOKissa -teemailtapäivän Turku Science Parkin Mauno Koivisto-keskuksen luentosalissa.Tilaisuudessa asiantuntijat alustivat kansallisen innovaatiopolitiikan toteutukseen muodostumassa olevasta SHOK (Strategisen Huippuosaamisen Keskittymä) –rakenteesta, sen tavoitteista sekä valmistelun tilanteesta eri aloilla. Keskustelussa selvennettiin missä nyt mennään ja miten Turun seutu saadaan mukaan tähän uuteen kuvioon.
SHOK -seminaarin osallistujia
Tiede- ja teknologianeuvosto on kehitellyt uuden mallin Suomelle kaikkein tärkeimpien tutkimus- ja teknologia-alojen vahvistamiseen. Tarkoitus on perustaa maahamme ainakin 5 Strategisen Huippuosaamisen Keskittymää eli SHOKia. Tärkeimmiksi aloiksi joilta aloitetaan, on määritelty Energia ja ympäristö, Metallituotteet ja koneenrakennus, Metsäklusteri, Terveys ja hyvinvointi sekä Tieto-ja viestintäteollisuus palveluineen.
Metsäklusterilla ja tietotekniikalla jo valmista
Tekes on vastannut SHOKien perustamiseen liittyvistä valmistelutoimista yhteistoiminnassa Suomen Akatemian kanssa. Työryhmiä ja valmistelukokouksia on ollut runsaasti, mutta yhteisen tahdon löytyminen ja suunnitelman aikaansaaminen on eri aloilla vienyt aikaa.
Vasta kaksi teknologia-alaa on saanut SHOK yhtiön perustettua; metsä-alalle on luotu jo toimiva Metsäklusteri Oy ja tieto- ja viestintäteollisuuteen vasta aloittanut TIVIT Oy. Jälkimmäisessä ovat osakkaina mukana myös mm.Turku Science Park Oy sekä Åbo Akademi /TUCS. Metallituotteet ja koneenrakennus –alalla suunnitelmat ovat pitkällä ja Turun seudulta merkittävänä osallistujana on Aker Yards. Terveys- ja hyvinvointialalla valmistelutyö on vielä kesken.
Tekes patistaa kaikkia tutkimustoiminnassa mukana olevia suomalaisia tahoja harkitsemaan aktiivisesti osallistumista SHOK –toimintaan, joko osakkaana tai yhteistyökumppanina, sillä SHOKeista aiotaan luoda erittäin keskeinen alan toimintamuoto.
Tutkimusraha jakoon SHOKin kautta
Kunkin alan SHOKit rakentuvat yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja teknologia-alansa huippuyritysten yhteenliittymistä, joiden hallinnointia varten perustetaan osakeyhtiö -muotoinen yritys.
SHOKit määrittelevät kukin yhteisen pitkän aikavälin tutkimussuunnitelman, joka vastaa yritysten sovelluslähtöisiin tarpeisiin 5 -10 vuoden aikajänteellä. SHOKien osakkaiden lisäksi julkiset rahoitajat (erityisesti Tekes ja jonkin verran Suomen Akatemia) ovat sitoutuneet keskittymien pitkäkestoiseen rahoitukseen. Hanketyypistä ja osallistujista riippuen julkinen rahoitus voi kattaa 25 – 70 % hankkeen kustannuksista ja SHOKien kautta jaettava julkisen rahan määrä saattaa jatkossa nousta vuosittain 130 miljoonaan euroon, jopa 200 miljoonaan, mikäli saadaan hyviä hankkeita ja innokkaita SHOKien osakkaita. SHOKien itsensähän täytyy myös osallistua rahoitukseen, jotta julkinen rahoittajapuoli tekisi oman osuutensa. Toimintaan halutaan mukaan mahdollisimmann laajalti parhaita osaajia, myös muita kuin osakkeenomistajia, ja toiminnan oletetaan ilman muuta sisältävän myös kansainvälistä yhteistyötä.
SHOKien tulisi olla suunnitelmien mukaan täydessä toiminnassa vuonna 2009.
|