|
Turun ammattikorkeakoulun tietoliikenteen ja sähköisen kaupan tulosalueella on pitkä kokemus yhteistyöstä seudun elektroniikka-alan yritysten kanssa. Yhteistyötä laajennetaan monikansallisella projektilla, jonka tavoitteena on lisätä ja syventää yritysten tutkimus- ja kehitysorganisaatioita palvelevaa soveltavaa tutkimustoimintaa langattoman tietoliikenteen ja radiotekniikan sovelluksissa.
Partnereita eri puolilta Eurooppaa
Broadcast for the 21st Century (B21C) on Eurekan Celtic-ohjelman 3-vuotinen yhteistyöprojekti, jossa on suomalaisten yhteistyökumppaneiden lisäksi partnereita eri puolilta Eurooppaa. Yhteensä projektiin osallistuvia ulkomaalaisia kumppaneita on lähes 40. Osallistuminen on myös hyvin aktiivista.
– Esimerkiksi tällä viikolla projektissa on meneillään konferenssi Turun AMK:n tiloissa ICT-talossa. Tilaisuuteen osallistuu noin 40 ulkomaalaista ja 20 suomalaista projektin yhteistyökumppania, kertoo hankkeen koordinaattori, Turun ammattikorkeakoulun elektroniikan koulutusohjelman radiotekniikan yliopettaja Reijo Ekman.
Projekti etenee vaiheittain
ICT-talon osaamiskeskuksessa hyödynnetään Turun ammattikorkeakoulun tietoliikenteen ja sähköisen kaupan tulosalueen uusia tiloja ja laitteistoja. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös samassa rakennuksessa toimivien Turun yliopiston ja Åbo Akademin laitosten kanssa. Laboratorioissa testataan lähinnä tuotekehitysvaiheessa olevia laite- ja ohjelmistotuotteita.
Turun alueella toimii myös kännykkäTV:n kenttätestaukseen soveltuva DVB-H-testiverkko, jota ylläpidetään yhteistyössä yritysten ja korkeakoulujen kanssa. Osaamiskeskusta kehitetään ja laajennetaan kansallisilla ja kansainvälisillä tutkimus- ja kehitysprojekteilla yhdessä yritysten kanssa. Keskuksen toiminta on osa Varsinais-Suomen elektroniikkateollisuuden tuotekehityksen ja testauksen kehittämisstrategiaa.
Lisätietoja:
Yliopettaja Reijo Ekman, tietoliikenne ja sähköinen kauppa, Turun AMK, p. 050 5985 703, reijo.ekman@turkuamk.fi
|