|
Turun alueen tieto- ja viestintäteknologian (ICT) toimialan yritysten tilanteesta ja kehitystarpeista tehty selvitys osoittaa, että toimiala kasvaa edelleen vakaasti ja hallitusti.
Aiempien rajujen kasvupyrähdysten on havaittu syöneen kannattavuutta, joten niistä on otettu opiksi. Erityisen ilahduttavaa alueella on osaavan työvoiman suhteellisen hyvä pysyvyys, joka on muodostunut jopa kilpailuvaltiksi. Ulkomailta ja pääkaupunkiseudulta on niin ikään saatu alueelle paluumuuttajia, jotka ovat tuoneet alan yrityksiin korkeatasoista osaamista ja kokemusta.
Rahoituskysymykset askarruttavat
Turku Science Park Oy:n tilaaman selvityksen teki Swot Consulting Oy. Siinä haastateltiin edustajia ICT-alan yrityksistä (20), ICT:tä runsaasti soveltavien muiden alojen yrityksistä (8) ja alan korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista (5). Kerätyn tiedon ja esiin tuotujen kehitystarpeiden perusteella yritykset odottavat Turku Science Park Oy:ltä erityisesti tukea rahoitukseen liittyvien kysymysten ratkomiseen.
Pienemmät yritykset kaipaavat apua pääomasijoitusten hankintaan ja tuotekehityksen kotimaiseen hankerahoitukseen, isommat taas kansainvälisiin kumppanuuksiin ja suurempiin hankerahoituksiin, esimerkiksi EU:n ohjelmissa.
- Näiden palvelujen tarjoaminen yritysten toiveiden mukaisesti onkin jatkossa toimintamme painopisteenä, sanoo Turku Science Park Oy:n Soveltava ICT ja kehittämishankkeet –osaston johtaja Sirpa Simola.
Kokeneiden osaajien neuvoja arvostetaan
Turun alueen tieto- ja viestintäteknologiayritykset suhtautuvat alueen yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa tehtävään yhteistyöhön positiivisesti, mutta toivovat niiden osaamisesta vielä enemmän ja tarkempaa tietoa. Omaa maakuntaa ei sinänsä koeta yhteistoiminta-alueena kovinkaan merkittäväksi, mutta Turku Science Parkin toivotaan kuitenkin auttavan yrityksiä luomaan kontakteja niin asiantuntijoihin alueen korkeakouluissa kuin alan palveluntuottajiinkin. Erityisesti haluttiin yrityskohtaista opastusta yritystoiminnassa vahvan kokemuksen hankkineilta liiketoimintaosaajilta. Yhteisseminaarien ja yleiseltä pohjalta tuotteistettujen konsultointityökalujen antia taas pidettiin vähäisenä.
Lisätietoja:
Sirpa Simola, johtaja, Soveltava ICT ja kehittämishankkeet, Turku Science Park Oy,050-5570 031
Lotta Luovila, projektipäällikkö, Soveltava ICT ja kehittämishankkeet, Turku Science Park Oy, 040-5308 868
|