BioTurku®

BioTurku® on Turun seudun bioalan toimijoiden klusteri. BioTurkuun kuuluu noin sata toimijaa - yrityksiä sekä koulutus- ja tutkimuskeskuksia.
Keskeisiä tutkimus- ja kehitysaloja ovat lääkekehitys, diagnostiikka, biomateriaalit ja funktionaaliset elintarvikkeet. Sovellusalueina ovat erityisesti hormonaaliset sairaudet ja syöpä, tulehdukselliset taudit ja infektiotaudit, keskushermostosairaudet sekä regeneratiivinen lääketiede ja biomateriaalit.
Turku Science Park Oy on vastuussa BioTurun toimintaedellytysten kehittämisestä.
Turku Science Park Oy:llä on myös koordinaatiovastuu valtakunnallisessa HealthBIO-Terveyden bioklusteri -osaamiskeskusohjelmassa.
ICT Turku

Tieto- ja viestintäteknologia (ICT) on Varsinais-Suomen toiseksi suurin elinkeinosektori ja sen kasvu on ollut jatkuvaa ja tasaista. Ala työllistää yhteensä 13 500 henkilöä. Turku-Salo -alue muodostaa Suomessa ICT:n vahvimman osaamiskeskittymän pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Alueen ICT:n tieteellinen keskus sijaitsee Turku Science Parkissa.
Soveltava ICT linkittyy Varsinais-Suomessa etenkin sosiaali- ja terveysalaan, meri- ja metalliteollisuuteen sekä bio- ja lääketeollisuuteen. Vahvuusalueita ovat myös elektroniikka, digitaalinen media sekä puhe- ja kieliteknologia.
* * *
PÄÄOMASIJOITUSAAMUPÄIVÄ
Yrittäjät ja sijoittajat kohtaavat 21.9. BioCityssä. Klikkaa tästä seminaariohjelma ja ilmoittaudu!
Yrityskehitys
Turku Science Parkin asiantuntijaverkoston avulla aloittavat teknologiayritykset kykenevät kirkastamaan liikeideaansa ja helpottamaan alkuvaiheen käyntiinlähtöä.
Turku Science Parkin yrityshautomoissa on käynnistynyt yli 170 uutta teknologiayritystä, joihin on syntynyt runsaat 900 uutta työpaikkaa.
Yrittäjäksi aikova voi ottaa hautomoon yhteyttä jo ideansa muokkausvaiheessa.
Kuukauden kasvo

Kansainvälisen kaupan professori, Venäjä-asiantuntija Kari Liuhto on juuri luetellut pitkän liudan venäläisen yhteiskunnan ongelmia. Ne eivät kuitenkaan Liuhdon mielestä muuta sitä tosiasiaa, että bisnes on bisnestä: suomalaisyrityksillä on Venäjän markkinoilla suuret mahdollisuudet, joiden ylenkatsominen olisi järjetöntä.
10.9.2010 | BioTurku Tapahtumat
Biohautomo will host next BioTreffit-event Lue lisää »
15.9.2010 | Varsinais-Suomen Osaamiskeskus
OsKe -tapahtumat Lue lisää »
15.9.2010 | Turku Science Park ja muut
Ilmoittautuminen Ideasta eteenpäin -seminaariin käynnissä Lue lisää »
21.9.2010 | Turku Science Park ja muut
Pääomasijoitusseminaari BioCityssä syyskuussa Lue lisää »
23.8.2010 | BIO Turku
BioCity-symposium ei halua muuttaa pois kotoa Lue lisää »
20.8.2010 | BIO Turku
Tillandz-palkinto meni ruskean rasvan tutkijoille Lue lisää »
17.8.2010 | Kuukauden kasvo
Tunteet syrjään, bisnesjärki käteen ja Venäjälle Lue lisää »
11.8.2010 | Turku Science Park Oy
Pietarin innovaatiofoorumiin kaivataan turkulaisedustusta Lue lisää »
Löydä alueen toimijat
Täältä löydät alueen yritysten ja muiden organisaatioiden, info-pisteen ja kokoustilojen yhteystiedot sekä sijainnin kartalla. Kohteiden karttatiedoista pääset myös reittiohjeisiin.
Etsitkö toimitiloja?
Turku Science Parkin alue tarjoaa yrityksille ja yhteisöille joustavia toimitilaratkaisuja ja erikokoisia toimisto-,laboratorio- ja tuotekehitystiloja. Alueella on jo yli 250 000 m2 toimitiloja 13 eri teknologiarakennuksessa.
Lounasravintolat
Turku Science Parkin alueella on yli 20 erilaista lounasravintolaa. Vaihtoehtoja riittää joka makuun, katso!
Kokoukset
Turku Science Parkista löytyy joustavia kokoustiloja muutaman hengen kabineteista neljään yli 200-paikkaiseen auditorioon.


