30.10. 2013 Muut uutiset

Turun Teknologiakiinteistöt osti 7000 neliömetriä tilaa ElectroCitystä

Turun Teknologiakiinteistöt osti Yhtymä Niemiseltä noin 7000 neliömetriä toimisto-, laboratorio- ja varastotiloja Turku Science Parkissa sijaitsevasta Kiinteistö Oy ElectroCitystä. Määrä vastaa 55 prosenttia ElectroCityn koko osakekannasta. Kaupan myötä Turun Teknologiakiinteistöjen omistus ElectroCitystä kasvoi 45 prosentista 100 prosenttiin.

- Strategiamme on yhtiön perustamisesta lähtien tähdännyt omistusten kasvattamiseen Turku Science Parkin alueella. Toteutunut kauppa on suuri askel tällä tiellä. Sen myötä Turun Teknologiakiinteistöjen omistama pinta-ala kasvaa reiluun 96 000 neliömetriin ja yhtiön tase lähes 160 miljoonaan euroon, sanoo Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Muutos vähemmistöosakkaasta ElectroCityn ainoaksi omistajaksi antaa Turun Teknologiakiinteistöille uusia mahdollisuuksia kiinteistön kehittämiseen.

- Suunnitelmissamme on yhdistää ElectroCity entistä vahvemmin olemassa olevaan kiinteistökokonaisuuteemme. Tulemme tekemään kiinteistössä perusparannuksia, jonka lisäksi tuomme sinne uusia palveluita. Aiomme myös laajentaa ElectroCityssä nyt jo toimivaa ToimistoCity –toimistohotellikonseptiamme, kertoo Turun Teknologiakiinteistöjen palveluvastaava Jari Salomaa.

- Kauppa parantaa kykyämme reagoida vuokralaisten muutostarpeisiin ja lisää mahdollisuuksiamme tarjota tiloja myös uusille asiakkaille. Tavoitteenamme on vahvistaa ElectroCityssä toimivaa teknologiayritysten keskittymää ja tarjota sieltä tiloja erityisesti pienille ja keskisuurille toimijoille, jotka hyötyvät muiden vastaavien yritysten läheisyydestä, sanoo Turun Teknologiakiinteistöjen asiakasvastaava Julia Teräväinen.

- Kuka tietää - ehkä näissä tiloissa syntyy vielä uusi Supercell, Teräväinen jatkaa.