3.6. 2014 Muut uutiset

Varsinais-Suomen OSKE-katsaus 2007-2013 on ilmestynyt

Valtakunnallisen Osaamiskeskusohjelman päätyttyä myös Varsinais-Suomen Osaamiskeskus on tullut tiensä päähän. Turku Science Park Oy tuotti OSKEn päätteeksi katsauksen hankkeen paikallisesta toiminnasta ja tuloksista vuosina 2007-2013. Julkaisu on nyt ladattavissa Turku Science Park Oy:n nettisivuilla.

Vuonna 1994 käynnistynyt valtakunnallinen Osaamiskeskusohjelma päättyi vuoteen 2013. Korkeatasoiseen osaamiseen pohjautuvan liiketoiminnan ja investointien vauhdittamista alueellisten vahvuuksien pohjalta toteutettiin Turun seudulla Turku Science Park Oy:n johdolla. Viimeiseksi jäänyt kolmas OSKE-kausi ajoittui vuosiin 2007-2013. Varsinais-Suomen OSKEn eri klusterien vastuulliset vetäjät tuottivat hankkeen päätteeksi katsauksen OSKEn paikalliseen toimintaan sen viimeiseillä ohjelmakaudella.

Varsinais-Suomi vastasi valtakunnallisesti HealthBio- eli Terveyden bioteknologian sekä Meriklusterin koordinoinnista. Lisäksi maakuntamme osallistui Elintarvikekehityksen, Matkailu- ja elämystuotannon, Jokapaikan tietotekniikan sekä Nanoteknologian klustereihin.

Nyt valmistuneeseen julkaisuun voit tutustua täällä. Löydät julkaisun otsikon "Muut julkaisut" alta. Voit myös tallentaa julkaisun omalle koneellesi.