4.3. 2015 Kuukauden kasvo

Juha K. Rantala seuloo lääkkeitä syöpäsoluilla

Vajaa vuosi sitten perustettu Misvik Biology Oy on biologian huippututkimukseen perustuva yritys, joka hyppäsi suoraan viiden vuoden tutkimusprojektiin. Nopea lääkeaineiden uudelleenarviointi kiinnostaa erityisesti pitkiin kehitysprojekteihin pettyneitä lääketehtaita. 

Rantalalle ja yhteistyökumppaneille myönnetty viiden vuoden tutkimusrahoitus oltiin vaarassa menettää viime maaliskuussa, kun projektin aloitus VTT:n syöpätutkimusyksikössä Turussa kariutui.  Erikoistutkija Juha K. Rantala teki nopean päätöksen ja perusti oman yrityksen, Misvik Biologyn, jotta tutkimus pysyisi Suomessa.  Hän työskenteli Turun VTT:llä sen aloittamisesta lähtien vuoteen 2011 ja kehitti uudenlaisia solumikrosirumenetelmiä siellä väitöskirjaansa, joten hän tuntee ne läpikotaisin. Väitöskirjan valmistumisen jälkeen vierähti kolme vuotta tutkijana Yhdysvalloissa Portlandissa Oregonin yliopiston molekyylilääketieteen laitoksella, josta hän oli juuri palannut Suomeen.

– Aikaa yrityksen käynnistämiseen oli lopulta vain pari viikkoa, mutta minulla oli vahvat verkostot valmiina, ja Turku Science Parkin Biohautomosta sain käyttöön yhteiskäyttölaboratorion, joten alkuun pääsi hyvin, Rantala sanoo.

Yrittäjän elämä on sujunut mainiosti, vaikka paperitöihin menee paljon aikaa. Pipetti on kuitenkin ehtinyt tulla tutuksi, ja päivät venyvät helposti iltakahdeksaan.

Hankkeen tutkimuskumppanit ovat ruotsalainen Karolinska Institutet ja yksityinen amerikkalainen tutkimusklinikka. Tutkimus jatkuu vuoteen 2019 asti, ja Misvikin rooli on tehdä lääkeseulontoja syöpäsoluilla.

– Projekti on todella mielenkiintoinen. Tavoite on selvittää, onko muillakin lääkeaineilla kuin varsinaisilla syöpälääkkeillä vaikutusta syöpäsoluihin. Olemme keränneet 1 200 hyväksytyn lääkeaineen kirjaston, yskänlääkkeistä syöpälääkkeisiin, joita seulomme syöpäsoluilla. On hyvin potentiaalinen mahdollisuus, että esimerkiksi jollakin antibiootilla tai aineenvaihduntalääkkeellä, jolla on vähäisiä sivuvaikutuksia, voisi olla vaikutusta syöpäsoluihin, Rantala kertoo.

Solumikrosirumenetelmien etu puolestaan on siinä, että jo hyvin pienistä kudosnäytepaloista voidaan tehdä solumikrosiruja. Se nopeuttaa tutkimusta paljon. Yhdellä mikrosirulla voidaan samanaikaisesti seuloa jopa kymmenien tuhansien geenien toimintoja, kun perinteisillä menetelmillä yhdellä mittalevyllä seulotaan muutamien satojen geenien toimintoja.

Lääkekehitys muutoksessa

Tutkimus on Rantalan mukaan herättänyt kovasti kiinnostusta lääketehtaissa, sillä monilla on takanaan pitkiä kehitysprojekteja, joissa kliiniset tutkimukset ovat tuottaneet pettymyksen.

– Olen kuunnellut isojen yhtiöiden esityksiä, ja näyttää siltä, että lääkekehitys on suuntautunut enemmän takaisin biologiaan. Siinä on suuria mahdollisuuksia, sillä lääkkeiden valikointia ei vielä juuri lainkaan tehdä potilaskohtaisesti. Lääkkeiden personoinnissa on paljon parantamisen varaa, ja geenitestausmenetelmiä kehitetään, Rantala arvioi.

Lääketutkimus on myös eriytynyt pitkälle erikoistuneisiin yksiköihin, jotka tuottavat kukin oman alansa palveluja. Rantalan visio on myös kehittää palveluja akateemisille tutkimusryhmille, joita onkin jo saatu asiakkaiksi.

– Tiedän jo VTT:ltä, että palveluliiketoiminnan kehittäminen on hankalaa. Visiomme on kehittää lisäksi mikrosirumenetelmistä uusia työkaluja, jotka nopeuttavat tutkimusta ja laskevat niiden kustannuksia.

Tällä hetkellä Misvikissä työskentelee myös kaksi Rantalan entistä VTT:n työkaveria Rami Mäkelä ja Vesa Hongisto.

Aika Oregonissa antoisaa

Juha Rantala on paljasjalkaisena turkulaisena viihtynyt taas Turussa, vaikka olisi todella mielellään jäänyt myös Portlandiin. Oregonin yliopistossa tehdään huippututkimusta, jonka mittaluokka on aivan toista kuin Suomessa. Yliopiston vuosibudjetti on 2,5 miljardia dollaria, josta 98,5 prosenttia rahoitetaan yksityisesti.

– Soisin, että Suomessakin yksityinen rahoitus olisi helpompaa. Siellä sain esimerkiksi eräältä paikalliselta jauhotehtailijalta miljoonan dollarin shekin tutkimusryhmällemme hänen käytyään tutustumassa tutkimukseemme.  Toisaalta huomasin, että Suomessa tutkimuksen ja koulutuksen taso on aivan maailman kärkeä. Vaikka olin mukana huipputiimeissä, ne eivät olleet yhtään meitä pidemmällä, Rantala tuumaa.

Oregonin luonto miellytti häntä, vaikka Columbia-joen perhokalastusmahdollisuudet jäivät kokeilematta. Työmatka taittui kävellen metsän läpi puolessa toista tunnissa. Perheen muutto Suomeen oli erityisesti 9-vuotiaiden kaksostyttöjen toive. Täällä koulupäivät ovat lyhyemmät, ja Uittamolla voi leikkiä ilman kidnappauksen pelkoa. Juha Rantala voi jatkaa harrastuksiaan: veneilyä, mökkeilyä, kalastusta ja pyöräilyä.

– Kerään myös klassikkokulkupelejä 1960-luvulta. Harrastus alkoi rakkaudesta Vespoihin, nyt tallissa on myös 60-luvun vene ja kuplavolkkari, hän kertoo.

Teksti ja kuvat: Anne Kortela

Juha K. Rantala

  • s. 1978, Turku

Koulutus:

  • 2003 FM, Turun yliopisto
  • 2011 FT Turun yliopisto
  • 2003–2011 tutkija, VTT Turku, geenien seulontatekniikan kehittäminen geenien hiljentämismenetelmällä professori Olli Kallioniemen johdolla
  • 2011–2014 tutkija, Oregon Health and Science University, Department of Biomedical Engineering, United States, Molecular Biology, Cell Biology 
  • 3/2014- Misvik Biology Oy, perustaja ja pääomistaja

Muuta:

  • 12/2013 Science-lehdessä julkaistu löydös syöpäsolujen kyvystä korjata DNA:ta, kehitetty EU:n rahoittamassa GENICA-projektissa (Genomic instability in cancer and pre-cancer), koordinaattori Thanos Halazonetis
  • Perhe: vaimo Pia ja 9-vuotiaat kaksostytöt
  • Harrastukset: veneily, kalastus, pyöräily, klassikkokulkuneuvojen keräily