8.10. 2015 Ict

LG Electronics avasi tuotekehitysyksikön Turku Science Parkissa

Turku Science Park on saanut merkittävän uuden teknologia-alan toimijan. LG Electronics on avannut ElectroCityyn uuden tutkimus- ja tuotekehitysyksikön.

LG:n Turun toiminnot sijaitsevat remontissa olevan EuroCityn kuudennessa kerroksessa.

Maailman johtaviin viihde-elektroniikan, kodintekniikan sekä Langattoman viestinnän toimittajiin lukeutuva LG Electronics on avannut uusimman tutkimus- ja tuotekehityskeskuksensa Turussa. LG Electronics Finland Lab Oy on osa LG Electronicsin globaalia tuotekehitysverkostoa. Turun tutkimuskeskus keskittyy 5G-radiotekniikan ratkaisuihin ja niihin soveltuvien integroitujen radiopiirien suunnittelemiseen. Keskus tekee tutkimusta myös muilla kasvavilla teknologia-alueilla, kuten esineiden internet ja älykodit.

– Etsimme jatkuvasti mahdollisuuksia laajentaa vahvuuksiamme langattoman teknologian tutkimus- ja tuotekehitystyössä, jossa meillä on entuudestaan pitkät perinteet sekä olemassa olevaa vahvaa osaamista, sanoo Skott Ahn.

– Turun yksikön osaaminen tulee olemaan erittäin tärkeää siirtyessämme 5G-verkkojen ja esineiden internetin aikaan. Olemme hyvin ylpeitä siitä, että Suomen yksikkö on nyt osa tutkimus- ja tuotekehitysverkostoamme.

Suomen tutkimus- ja kehityskeskus sijaitsee ElectroCity-kiinteistössä, joka sijaitsee Turku Science Parkissa. LG Electronics valitsi Turun uuden yksikön sijainniksi, koska alueelta löytyy kansainvälisen tason asiantuntijuutta radiotekniikassa ja siellä on jo pitkään toiminut langattomaan tiedonsiirtoon erikoistunutta teollisuutta. LG suunnittelee pitkäjänteistä investointia Turun yksikköönsä.

– LG Electronicsin päätös avata tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö Turkuun on loistava uutinen kaupungille, sanoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell ja toivottaa maailmanluokan teknologiayrityksen tervetulleeksi kaupunkiin.

- Tulevaisuuden innovaatiot Turussa ovat riippuvaisia LG:n kaltaisten yritysten toiminnasta kaupungissamme. Toivomme pitkää ja hedelmällistä yhteistyötä LG Electronicsin kanssa.