30.10. 2015 BioTurku®

Turkulaiset biomateriaaliyritykset etenevät maailmalla

Turun biomateriaalipäivien yhteydessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa esiteltiin turkulaisten biomateriaaliyritysten, Turun yliopiston ja kansainvälisten tutkimuskumppaneiden yhteistyötä tuotekehityksessä. Ykkösaiheeksi nousivat alan yritysten kertomat hyvät uutiset.

Hanna Liuke, Pekka Vallittu, Jyrki Kurokallio ja Lasse Leino kertoivat Turun biomateriaalipäivillä hyviä uutisia turkulaisista alan yrityksistä.

Lehdistötilaisuudessa paikalla olleet Skulle Implants Oy:n, Stick Tech – GC Oy:n ja DelSiTech Oy:n edustajat sekä professori Pekka Vallittu Turun yliopistosta saattoivat yllättää iloisilla uutisilla. Kaikkien liiketoiminta porskuttaa vakuuttavasti eteenpäin, mutta suurimman uutisen tarjosi DelsiTech.

Toimitusjohtaja Lasse Leino kertoi yhtiön lanseeraavan marraskuun alussa BioEurope-tapahtumassa Münchenissä uuden lääkeannosteluteknologiaan perustuvan tuotteen. B-hepatiitin hoitoon tarkoitettu lääke ja Delsitechin annosteluosaamista yhdistävä tuote tuo yhtiön kassaan tulevaisuudessa arviolta satoja miljoonia euroja erilaisina ennakko-, etappi- ja rojaltimaksuina.

Kyse on ns. controlled release -lääkkeestä, jossa lääkeaine kapseloidaan piioksidin sisään ja lääke vapautuu kohteeseen halutun ajan kuluessa. DelSiTech Oy:n lääkeaineluovutusteknologia soveltuu monien lääkkeiden käyttöön.

- Omien tuotteiden ohella DelsiTech harjoittaa palveluliiketoimintaa. Noin 2,5 vuotta sitten painotimme strategiassamme omien tuotteiden kehittämistä. Palveluliiketoimintaan verrattuna se mahdollistaa merkittävästi isomman liikevaihdon tavoittelun, Leino kertoo.

Kuitulujitteita hampaiden ja kallon luuvaurioiden hoitoon

Myös vuonna 1997 perustetun Stick Tech Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Kurokallio kertoi hyviä uutisia. Yhtiö käynnistää ensi vuoden puolella uuden tuotantolinjan, jolla valmistetaan uudentyyppistä hammashoidossa käytettävää kuitutuotetta.

Stich Tech on maailman ainoa hammaslääketieteellisiin kuitulujitteisiin muoveihin erikoistunut yhtiö. Maailmanlaajuisesti jo miljoonilla potilailla on suussaan Suomessa kehitetystä ja tuotetusta muovista valmistettu hammasilta tai -paikka. Yhtiön hyödyntämät innovaatiot ovat syntyneet suurimmilta osin yhteistyössä Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen tutkijoiden kanssa.

Erityisesti kallon luuvaurioiden korjaamiseen erikoistunut Skulle Implants Oy käyttää tuotteissaan lasikuidun ohella bioaktiivista lasia, jonka juuret ulottuvat Turussa 1980-luvulla aloitettuun tutkimukseen. Yhdistämällä lujuutta antava lasikuitumuovi ja luun kasvua tehostava bioaktiivinen lasi, on voitu valmistaa luuhun kiinnikasvava metalliton implantti. Implanttien tuotanto ja markkinointi aloitettiin vuosi sitten, ja myynti- ja markkinointijohtaja Hanna Liuke arvioi yhtiön näkymät hyviksi.

Biomateriaalipäivien puheenjohtaja, professori Pekka Vallittu iloitsi nyt saavutetusta menestyksestä.

- Muualla Suomessa tätä on pidetty turkulaisten omana puuhasteluna, jota tasaisen rauhallisesti on jatkettu. Nyt esiin pulpahtavat onnistumiset kertovat kuitenkin tehdyn työn puhkeamisesta kauniiseen kukkaan.