27.5. 2016 BioTurku®

Faron laajentaa Clevegenin T&K -strategiaa

Faron Pharmaceuticals Oy on päättänyt laajentaa syövän immunoterapiaan kehitettävän Clevegenin strategiaa. Päätös perustuu yhtiön aiemmin jättämiin patenttihakemuksiin, jotka avaavat uusia mahdollisuuksia tilanteissa, joissa halutaan estää paikallisen tai systeemisen immuniteetin, elimistön puolustusjärjestelmän, tukahtuminen.

Faron aikoo Clevegenin sovellusalueiden laajentamiseen TIET-nimisen teknologia-alustan avulla. Lyhenne tulee sanoista Tumour Immunity Enabling Technology eli syövänvastaisen immuniteetin mahdollistava teknologia. Teknologiaa kehitetään käytettäväksi joko yksinään tai yhdistelmähoitona muiden syövän tarkistuspistemolekyyleihin perustuvien hoitojen ohella.

Yhtiön johto uskoo, että Clevegenin kyky muuntaa tuumorin kasvua edistäviä M2-makrofaageja elimistön immuunivastetta tuumoria vastaan ylläpitäviksi M1-makrofaageiksi voi auttaa ihmisen elimistöä taistelemaan syöpää vastaan ja erottumaan muista kilpailevista tuotteista. Samalla M2-makrofaagien aikaansaama elimistön immuniteetin tukahduttamisen poistaminen voisi tuoda merkittävän lisäavun muille käytössä tai kehitteillä oleville immuniteetin tarkistuspisteisiin perustuvien molekyylien tehokkuudelle.

Faron aikoo itse kehittää Clevegeniä immuuniriippuvaisiin syöpiin, kuten maksasyöpään ja muihin syöpiin, joiden tiedetään olevan riippuvaisia kasvaimeen hakeutuvista makrofaageista (tumour associated macrophages, TAM). Tämän lisäksi Faronin strateginen päätös TIET-teknologian hyödyntämisestä voi tuoda lisensointimahdollisuuksia ja laajentaa Clevegeniä käyttöä osana syövän yhdistelmähoitoja, mikä maksimoi sen arvon syöpäpotilaille.

- Clevegenin tänä keväänä saavuttama merkittävä edistyminen täydentyy nyt TIET-teknologia-alustaksi. Tehostamme TIET-teknologian globaalia kaupallistamistyötä ja käynnistämme oman syövänhoito-ohjelmamme. Tulemme kertomaan suunnitelmista Lontoossa 14.6. järjestettävässä, yhtiön tutkimus- ja kehitystoimintaa käsittelevässä tilaisuudessamme, Faronin toimitusjohtaja Markku Jalkanen sanoo yhtiön tiedotteessa.

TIET-teknologia voi merkittävästi parantaa immunipuolustussolujen aktivointiohjelmia mahdollistamalla niiden aiempaa paremman tehon syöpäsoluja vastaan, mikä tekee TIET-teknologiasta vetovoimaisen mahdollisille yhteistyökumppaneille ja lisensoijille. Faron on saanut 1,5 miljoonan euron Tekes-rahoituksen Clevegenin prekliiniseen kehittämiseen joulukuussa 2015.

Faron Pharmaceuticals on pitkälle edennyt kliinisen vaiheen lääkekehitysyritys, joka sijaitsee Turku Science Parkissa. Faronilla on kolme lääkekehitysohjelmaa, jotka keskittyvät akuutteihin elinvammoihin, syövän immunoterapiaan sekä metabolisen oireyhtymän verisuonitulehduksiin.