5.9. 2016 BioTurku®

Faron Pharmaceuticals Oy: Traumakinen faasi III edennyt ja Clevegenin sovellusalueet laajentuneet

Faron Pharmaceuticals Oy saavutti alkuvuonna tärkeimmät strategiset tavoitteensa. Esimerkiksi Traumakinen faasi III sujuu suunnitellusti ja Clevegenin sovellusalueet ovat laajentuneet.

Faronissa akuuttiin keuhkovamma ARDS:iin kehitettävän Traumakinen ratkaiseva yleiseurooppalainen faasi III -tutkimus eteni alkuvuonna suunnitellusti ja sai riippumattomista asiantuntijoista kootulta tutkimustietojen valvontakomitea IDMC:ltä suosituksen jatkaa tutkimusta alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Syövän immunoterapiaan kehitettävään Clevegeniin liittyen Faron esitteli teknologia-alustan nimeltä TIET, Syövänvastaisen immuniteetin mahdollistava teknologia. Se on mahdollisesti sovellettavissa myös syövän yhdistelmähoitoihin sekä kroonisiin tulehduksiin ja tehottomiin rokotuksiin.

Yhtiön kassatilanne oli ennakoitua vahvempi. Faron kirjasi kesäkuussa solmitun Traumakinen Korean lisensointisopimuksen allekirjoitusmaksuna 750.000 euroa tuloja sekä miljoona euroa muita tuottoja Traumakinen kehittämiselle EU:n 7:nnestä puiteohjelmasta myönnetystä rahoituksesta.

Faronin toimitusjohtaja Markku Jalkanen sanoo yhtiön täyttäneen tärkeimmät strategiset tavoitteensa ensimmäisellä puolivuotiskaudella 2016.

- Meillä on selvät suunnitelmat tuotekehityksemme edistämiseksi seuraavien parin kolmen vuoden aikana. Pääpaino pysyy edistyneimmissä lääkekehitysohjelmissamme Traumakinessa and Clevegenissä, joilla uskomme olevan valtavaa kasvupotentiaalia uusiin sovellusalueisiin ja maantieteellisille alueille. Kärkihankkeemme, akuuttiin keuhkovammaan kehitettävä Traumakine edistyy hyvin. Ratkaiseva faasi III:n yleiseurooppalainen INTEREST-tutkimus on käynnissä yli 50 tehohoitoyksikössä ja olemme saaneet rohkaisevia tuloksia japanilaisen partnerimme Maruishin sikäläisestä faasi II -tutkimuksesta.

Jalkasen mukaan Koreaan solmittu lisensointisopimus Pharmbion kanssa noudattaa Faronin strategiaa etsiä Traumakinelle kumppaneita aueilta, joissa sekä hoidollinen että rahoituksellinen näkökulma voidaan optimoida yhteistyöllä paikallisen partnerin kanssa.

- Olemme myös merkittävästi edistäneet immunoterapiaan kehitettävää Clevegeniä uuden TIET-teknologia-alustamme myötä. Se on mahdollisesti sovellettavissa myös syövän yhdistelmähoitoihin sekä uusina alueina kroonisiin tulehduksiin ja tehottomiin rokotuksiin. Uskomme, että tämä tarjoaa merkittäviä etuja tuleville yhteistyötahoille ja lisensointikumppaneille, Jalkanen sanoo yhtiön tiedotteessa.