23.5. 2017 BioTurku®

Venäläinen bioteknologiayhtiö BIOCAD perustaa tuotantolaitoksen Turkuun

Globaalisti toimiva venäläinen bioteknologiayhtiö BIOCAD laajentaa toimintaansa Suomeen. Venäläisyhtiö perustaa Turkuun valmistuslinjan ja aloittaa yhteistyön Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkimusryhmien kanssa. Kokonaisinvestoinnit seuraavien seitsemän vuoden aikana ylittävät 25 miljoonaa euroa.

Yhteistyösopimuksen allekirjoittivat tutkimus- ja koulutusjohtaja Mats Lindfelt (vas.) Åbo Akademista, toimitusjohtaja Niko Kyynäräinen Turku Science Park Oy:stä, pääjohtaja Dmitri Morozov BIOCADistä ja rehtori Kalervo Väänänen Turun yliopistosta. Kuva: Esko Keski-Oja.

Vuonna 2001 perustettu BIOCAD on yksi Venäjän merkittävimmistä ja innovatiivisimmista bioteknologiayhtiöistä. Yhtiön portfolioon kuuluu etenkin syövän ja autoimmuunisairauksien hoitoon tarkoitettuja biologisia ja kemiallisia lääkkeitä ja alkuperäisvalmisteita.

Nopeasti kasvaneen BIOCADin liikevaihto oli viime vuonna noin 230 miljoonaa euroa ja sillä on eri puolilla maailmaa noin 1300 työntekijää, joista yli 450 on tutkijoita. Yhtiö tähtää Suomen ja Turun kautta eurooppalaisille markkinoille.

- Turun seudulla sijaitsee life science -alan huippuosaamista edustavien korkeakoulujen ja yritysten muodostama, alallaan EU:n kärkeä edustava osaamisklusteri. Meille Turkuun sijoittumisessa tärkeää on yhteistyö etenkin syöpäsairauksiin liittyvissä tieteellisissä projekteissa ja tutkimuksissa, sanoo BIOCADin pääjohtaja Dmitri Morozov.

Tähän mennessä BIOCAD on jo kehittänyt useita syöpä- ja autoimmuunisairauksien kuten melanooman, rintasyövän, mahasyövän, munuaissyövän, keuhkosyövän, nivelreuman ja MS-taudin hoitoon soveltuvia lääkkeitä, jotka se nyt tuo myös Euroopan markkinoille.

Yhteistyötä Turku-Pietari -akselilla

Turun tavoin myös Pietariin on keskittynyt paljon lääketieteen osaamista. Lähes 20 prosenttia Venäjän lääketuotannosta sijaitsee Pietarissa.

- BIOCAD on yksi venäläisen lääketeollisuuden suunnannäyttäjistä. On hienoa, että BIOCAD voi nyt kääntää uuden, lääkekehityksen ja -valmistuksen yhteistyön aloittavan sivun Turun ja Pietarin välisessä ystävyyskaupunkisuhteessa, sanoo Pietarin varakuvernööri Sergei Movchan.

BIOCAD, Turun yliopisto, Åbo Akademi sekä uuden toimijan Turkuun sijoittumista merkittävästi tukenut Turku Science Park Oy solmivat tiistaina yhteistyösopimuksen. Allekirjoitustilaisuus pidettiin Turussa järjestettävän suomalais-venäläisen ystävyyskuntakongressin ja samaan aikaan vietettävien Pietarin päivien yhteydessä. Toimijat tekevät jatkossa yhteistyötä niin tuotekehityksessä kuin liiketoiminnan kehittämistä koskevissa asioissa.

- Lääkekehitys on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteistä vahvuusaluetta. BIOCADin ilmoitus aloittaa lääkealan tuotantoa ja tuotekehitystä Turussa on erinomainen asia. Turkulainen tutkimusyhteisö on valmis yhteistyöhön ja uskon, että alueen korkeakouluista löytyy runsaasti asiantuntemusta yrityksen tuotekehityksen tueksi, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen sanoo.

Vahvistaa Turun roolia life sciene -pääkaupunkina

Myös Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell iloitsee BIOCADin toimintojen sijoittumisesta Suomeen ja Turkuun. 

- Turku vahvistaa tämän sopimuksen ja BIOCADin sijoittumisen myötä asemaansa Suomen life science -pääkaupunkina. Puolet lääketeollisuutemme liikevaihdosta tehdään Turussa, samoin omista teollisista työpaikoistamme noin joka viides on life science -sektorilla. Myös Turun tavoite valtakunnallisen lääkekehityskeskuksen perustamiseksi kaupunkiin saa tämän ansiosta lisää selkänojaa, Randell pohtii.