8.8. 2017 Ict

Tekoälyn huippukokoontuminen Turussa

Turku Data Science meetup, Turku Machine Learning and AI meetup, Infolytika Ventures sekä Arcada yhdistävät osaamisensa tekoälyosaajien avoimeksi kokoontumiseksi Turussa.

Tekoälyn vallankumous on alkamassa ja sen vaikutukset tulevat vetämään vertoja tai jopa ylittämään teollisen vallankumouksen. Siinä, missä teollinen vallankumous korvasi ihmisen lihastyön tarpeen, tekoäly tulee monin paikoin korvaamaan ihmisen älylle. Merkittävä ero teollistumiseen on, että internetin välityksellä tekoäly on myös saatavilla missä tahansa, milloin tahansa. Sen avulla kännykän kautta saa käyttöönsä enemmän tietoa kuin kokonaisen yliopiston professoreilta. Esimerkiksi jo nyt käytössä ovat lähes kaikkien kielten kääntäjät sekä kasvilajien tunnistin.

Monet näkevät tekoälyssä merkittäviä uhkia, mutta sen tarjoamat mahdollisuudet ovat vieläkin suuremmat.

- Kahdenkymmenen vuoden päästä tullaan olemaan pisteessä, jossa suurin osa ihmisen tekemästä työstä voidaan korvata koneilla ja tekoälyllä. Siksi meidän pitää muuttaa suhtautumistamme työhön pikaisesti, sanoo Jaakko Vainio Lokus Digital Oy:stä.

Erityisesti Suomen kaltaisen pienen korkean teknologian maan on mahdollista hyötyä kehityksestä vahvasti. Käytännössä kaikki teollisuudenalat voivat hyötyä tekoälyn mahdollisuuksista ja parantaa kilpailukykyään. Ala on käytännön puolella vielä niin uusi, että hieman pienemmätkin toimijat pystyvät pääsemään kehityksen kärkeen.

- Monet suomalaiset teknologiayritykset edustavat tällä hetkellä globaalia kärkeä tekoälyteknologioissa, toteaa Infolytika Venturesin toimitusjohtaja Peter Sarlin.

- Esimerkiksi Iris.ai ja Valossa sekä turkulaistaustaiset Valohai ja Almax Analytics ovat saaneet osakseen merkittävää huomiota ulkomailla.

Turussa vaikuttaa tälläkin hetkellä useita sekä suuria kansainvälisiä yrityksiä, että uusia paikallisia startupeja, jotka tutkivat ja hyödyntävät tekoälyä.

Tekoälyn kasvavan kiinnostuksen ja merkityksen myötä Turun asiantuntijat ovat alkaneet verkostoitua meetupeissa, joita on järjestetty keväällä. Näitä meetupeja järjestetään eri puolilla maailmaa eri teemojen ympärillä.

- Meetupit ovat olleet maailmalla yksi keskeisin tiedonjakamisen ja kulttuurin kehittämisen muoto jo vuosien ajan. On ollut ilo seurata ja olla rakentamassa Suomeen myös maailman luokan meetup -sceneä, sanoo Eero Laaksonen Valohai Oy:stä.

Turussa pyörii noin kymmenen erilaista IT-alan meetupia. Kaksi näistä, Turku Data Science meetup sekä Turku Machine learning and AI meetup yhdistivät voimansa ja yhdessä Infolytika Venturesin sekä Arcadan kanssa perustivat Turku.ai -yhteisön, joka edistää tekoälyn kehitystä ja hyödyntämistä Turun alueella ja Suomessa yleisesti. Puheet streamataan ja niitä voi seurata myös Reaktorin toimistolla Helsingissä, osoitteessa Mannerheimintie 2. Tällaiset satelliittitapahtumat ovat suunnitteilla myös Ouluun ja Tampereelle.

Turku.ai järjestää avoimia tapahtumia, joissa alan konkarit ja myös aloittelijat pääsevät verkostoitumaan, vaihtamaan ideoita ja kehittymään. Tapahtumiin kutsutaan sekä paikallisia, että kansainvälisesti merkittäviä alan asiantuntijoita ja aiheissa tullaan paneutumaan erityisesti soveltamiseen, mutta myös teoriaan menetelmien taustalla. Seuraava tapahtuma järjestetään 9.8. Klo 17:30 Infolytika Venturesin toimistolla Werstaalla, jolloin puheenvuoron saavat professori Amaury Lendasse Iowan yliopistosta ja Niko Vuokko Eniram Oy:stä.

Turku.ai Meetup 9.8. klo 17:30, Infolytika Ventures, Werstas, Tykistökatu 4b, 4 krs. Lisätietoja Jaakko Vainiolta, puh. 050 302 5321.