8.11. 2017 Muut uutiset

TFT kiinnostaa yrityksiä - uusia alueita mukaan verkostoon

Kahdeksan korkeakoulun tutkimusosaamista yrityksille välittävä Turku Future Technologies -verkosto (TFT) on saanut yrityksissä myönteisen vastaanoton. Tähän mennessä TFT:n palvelu on tavoittanut jo 112 lounaissuomalaisista yritystä. Ensi vuoden alusta verkoston toimintaan liittyvät myös Salon, Uudenkaupungin ja Forssan kaupungit.

Stera Technologies Oy:n toimitusjohtaja Heikki Ajanko on TFT-verkoston tyytyväinen asiakas. Account Manager Sofia Tuominen Turku Science Park Oy:stä välittää yritysten tarpeita korkeakouluille.

Lounais-Suomi on yksi Suomen teknologiateollisuuden tärkeimmistä tuotannollisista keskittymistä. Tekniikan alan tutkimus- ja kehitystoiminnassa on jo pitkään tunnistettu alueella vallitseva vaje. Jo ennen seudulla nyt elettävän positiivisen rakennemuutoksen alkamista koottiin tilannetta helpottamaan kahdeksan korkeakoulun yhteinen Turku Future Technologies- eli TFT-verkosto. Toiminnan ylläpitäjinä toimivat Turun ja Rauman kaupungit sekä verkoston koordinaattorina Turun seudun yrityspalveluista vastaava Turku Science Park Oy.

Yli 110 yritystä toimenpiteiden piirissä

Heti ensimmäisen toimintavuotensa aikana TFT kokosi lounaissuomalaisista yrityksistä noin 150 tutkimuskysymystä. Lähes kaikki kysymykset liittyivät yrityksen ydinstrategiaan kuten uusiin tuotteisiin, tuotantoteknologioihin, liiketoimintakonsepteihin tai näiden kombinaatioihin.

- TFT:n taustatyö on aikanaan tehty hyvin, mikä näkyy kentällä positiivisena vastaanottona, luottamuksena ja yritysten aktiivisena tarpeiden esittämisenä. Tähän mennessä tutkimuskysymyksiä on tullut 112 eri yritykseltä. Meidät on käytännössä haettu, tai vähintäänkin tilattu, yritystapaamiseen, toteaa tk-päällikkö Karri Mikkonen Turku Science Park Oy:n TFT-tiimistä.

TFT-toiminnan vauhdikas startti ja teknillisen puolen korkeakouluosaamisen kasvanut kysyntä Turun seudulla on lisännyt kiinnostusta palvelua kohtaan myös Turun ja Rauman ulkopuolella. Vuoden 2018 alusta toiminnan uusiksi sopimusosapuoliksi liittyvät Salo, Uusikaupunki ja Forssa.

- Kaupungit olivat aloitteellisia verkostoon liittymisessä. TFT:llä on jo asiakkuuksia myös kaikissa nyt sopimukseen liittyvissä kaupungeissa, joten laajennukselle oli olemassa luonteva peruste ja valmis pohja, sanoo TFT-ohjausryhmän jäsen, johtava asiantuntija Esa Tuomisto Turun kaupungilta.

Apua Stera Tehnologies Oy:n prosesseihin

Yksi aktiivisista TFT-verkoston hyödyntäjistä on turkulainen Stera Technologies Oy. Toimitusjohtaja Heikki Ajanko kertoo, että yrityksellä on ollut akuutti tarve tuotannon automatisoinnin kehittämiseen, minkä lisäksi myös yrityksen markkinointiviestintään ja brändäykseen haluttiin ulkopuolista näkemystä. 

- Olemme Steralla erittäin tyytyväisiä saamaamme TFT-palveluun sopivien osaajien löytämiseksi ja Turku Science Park Oy:n yhteyshenkilömme Sofia Tuomisen kykyyn konseptoida yritystämme hyödyttäviä tutkimus- ja kehitysprojekteja alkuun, Ajanko kertoo.

- Meillä on jo nyt käynnissä kaksi Turun yliopiston kauppakorkeakoulun gradutyötä, liittyen LUX-valaisinliiketoimintaan ja Steran yleiseen tunnettuuteen. Lisäksi Turun AMK:n kanssa on käynnistymässä projekti tuotannon kehittämiseksi. Åbo Akademin Professori Kim Vikström konsultoi Steran konsernistrategian muutosta hallitustasolla. Tätä palvelutasoa voisi jo kuvata kokonaisratkaisuksi, Ajanko jatkaa.

Osaamisen laajuus yllätti Aslemetals Oy:n

TFT-verkoston palveluja on käyttänyt myös raumalainen Aslemetals Oy. Vuonna 1961 perustettu konepaja on metallialan erikoisosaaja, joka työllistää noin 100 ammattilaista. Yrityksen lähtökohtana on vastata vaativan kilpailuympäristön haasteisiin asiakasta kuunnellen.

Aslemetals Oy haki tutkimusvoimaa yrityksen oman tuotteen Aslelocker -rengaslukon kehittämiseen sekä uusien markkinoiden kartoittamiseen. Tällä hetkellä tuote on mekaaninen, mutta IoT:n tuomia liiketoimintamahdollisuuksia selvitellään parhaillaan korkeakouluverkoston osaajien kanssa. Markkinaselvitys liiketoiminnan laajentamisesta toteutetaan Turun ammattikorkeakoulun kv-opiskelijoiden projektina.

- TFT:n laaja-alainen osaamisverkosto herätti mielenkiintomme kokeilemaan yhteistyötä. Lisäksi kaipasimme ulkopuolista ideointia. Odotukset täyttyivät ja siitä on hyvä jatkaa yhteistyötä, toteaa Aslemetalsin liiketoimintajohtaja Mika Suomi.

TFT:lle ollut selvä tarve

Tutkimussopimuksiin pääsy on merkittävä askel TFT:lle. Kyse on täysin uudesta toimintamallista, jonka prosessia pitää kehittää jatkuvasti työn edetessä ja kokemusten kertyessä. Mallin pilotointi jatkuu vielä parin vuoden ajan.

- Ensimmäisen vuoden lanseerauksen ja aktiivisen myyntityön tulokset osoittavat, että TFT:lle ja sen välittämille korkeakoulujen tutkimuspalveluille on selkeä tarve yrityksissä. Tänä vuonna on keskitytty hankkeiden saattamiseen sopimusvaiheeseen, ja tulokset alkavat näkyä, toteaa TFT-ohjausryhmän jäsen Esa Tuomisto.