16.3. 2012 BioTurku®

Biotekniikka-alan yrittäjä Marina Severina vuoden 2012 uusturkulainen

Vuoden 2012 uusturkulaiseksi on valittu HyTest Oy:n toimitusjohtaja Maria Severina. Biokemian tohtori Severina on asunut Suomessa jo kaksikymmentä vuotta. Alkujaan Turun yliopistolla aloitetusta projektista on kasvanut vuosien myötä menestyvä biotekniikka-alan yritys.

HyTestin toimitusjohtaja ja pääomistaja on pitää Turkua erinomaisena asuinpaikkana niin yrittäjälle kuin perheellisellekin.

- Turussa on hyvät puitteet uusille yrityksille ja innovaatioille. Kansainvälisten huippuosaajien houkuttelemiseen Suomeen ja Turkuun kannattaisi panostaa enemmänkin.

Toimitusjohtaja Severina muistuttaa kuitenkin yrittäjänä menestymiseen tarvittavan paitsi kovaa työtä ja verkostoitumista, myös ripaus hyvää onnea. Hän arvostaa myös maamme toimivaa koulutusjärjestelmää.

- Äitinä olen erityisen iloinen myös Suomen loistavasta koulutusjärjestelmästä. Vaikka juuret ovat Venäjällä, viihdymme Suomessa mainiosti, Severina kertoo.