14.9. 2011 BioTurku®

HealthBIO Partnering Event verkotti bioväkeä kuudesta maasta

Partnerointitapahtuma käynnistyi aamulla paneelikeskustelulla, jossa pohdittiin uusien yritysten ja innovaatioiden kehittämistä menestyviksi tuotteiksi esimerkiksi rahoituksen, liiketoiminnan arvon ja kumppaneiden hankinnan näkökulmista. Sekä tutkimuksen että liiketoiminnan lainalaisuuksien ymmärtäminen ei välttämättä ole helppoa samalle henkilölle, minkä lisäksi esiin nousevat usein myös tunteet. Tutkijalla kyseessä on monesti elämäntyö, jota koskevan päätösvallan siirtäminen riskisijoittajalle tai isolle kumppanille ei aina ole yksinkertaista. Oman haasteensa kumppanin löytämisen lisäksi tuo sopimuksen tekemisen oikea-aikaisuus: milloin on oikea aika sitoa mukaan riskisijoittajia ja kumppaneita?

HealthBIO_PartnerPaneeli_14092011 (healthbio_partnerpaneeli_14092011_t24b.jpg)

Englanniksi käydyn keskustelun otsikkona oli "Best models in biobusiness: early partnering or market entry". Hormos Medicalin toimitusjohtaja Risto Lammintaustan johdolla käytyyn keskusteluun osallistuivat (kuvassa vasemmalta) Oncos Therapeuticsin toimitusjohtaja Pekka Simula, tanskalaisen Sunstone Capitalin investment director Magnus Corfitzen, Novo Seedsin investment director Stephan Christgau sekä Merckin maailmanlaajuisista lisensioinneista vastaava johtaja Erik Lund.

 

HealthBIO_Partnering_14092011 (healthbio_partnering_14092011_3822.jpg)

Partneritapaamiset Mauno Koivisto -keskuksessa jatkuivat pitkälle keskiviikkoiltapäivään.