4.4. 2012 Ict

Turun AMK:n opiskelijoiden sovellus EU:n e-skills weekin finaalin kakkonen

- Valitsimme Vigiliksen Suomen edustajaksi sen aiemman hyvän kilpailumenestyksen perusteella, asiamies Minna Jokinen Teknologiateollisuus ry:stä kertoo.

Team 25k:n kehittämä Vigilis-sovellus sijoittui viime kesänä Suomen edustajana maailmanlaajuisessa Microsoftin Imagine cupin New Yorkin finaalissa 18. parhaan joukkoon. Imagine cupin osallistumisehdot olivat lähes samat kuin e-skills-viikon kilpailussa.

E-skills -viikon tavoitteena on esitellä Euroopan Unionin digitaalista strategiaa. Digitaalisten taitojen hallinta on tärkeää Euroopan kilpailukyvylle. Tekniikka voisi olla myös isompana osana tulevaisuuden opiskelua.

Tuomaristo valitsi finaalin kaikkiin viiteen kategoriaan kaksi parasta joukkuetta. Voittajat julkisteltiin Kööpenhaminassa järjestetyssä finaalissa. Vigilis sijoittui toiseksi liettualaisen joukkueen voittaessa kategorian. Joukkueen jäsenet saivat palkinnoksi Nokia Lumia 800 -puhelimet ja 1000 euroa.

Jo ennen Vigilistä Petteri Lehtonen, Johannes Maliranta ja Kimmo Koski tiimeineen menestyivät Imagine cupissa yhdessä Diakin henkilökunnan kanssa kehittämällään viittomakielen termipankki Signbookilla.

- Oli hienoa nähdä, että Vigilis nähdään edelleen potentiaalisena ratkaisuna ongelman ehkäisemiseen. Jatkokehittelyyn vaaditaan ainakin paljon tutkimustyötä, Kimmo Koski kertoo.