23.12. 2011 Ict

Tapahtumanhallintaan keskittyvä Lyyti Oy palkkaa Turkuun lisäväkeä

Lyyti Oy:llä on jo yli 200 yritys- ja organisaatioasiakasta Suomessa. Palvelulla on käyttäjiä jo noin 2000 sekä Suomessa että ulkomailla. Kuitenkin vasta murto-osa Suomen erilaisista ilmoittautumisista kulkee sähköisesti. Kasvun odotetaan jatkuvan kovana.

- Viime vuoden alussa meitä oli neljä. Kahden viikon päästä meitä on yhdeksän ja muutama osa-aikainen. Panostamme kasvuun ja tavoitteena on haastaa myös isot toimijat Euroopassa. Olemme satsanneet tänä vuonna vahvasti palvelun lokalisointiin ruotsin- ja saksankielisille markkinoille ja ensi vuonna aloitamme myyntitoiminnan näillä alueilla. Tosin tekijät palkkaamme Suomeen. Tavoitteena meillä on kaksinkertaistaa liikevaihto seuraavat kolme vuotta. Nyt päädymme noin puoleen miljoonaan, joten tavoite on kova ja siksi kasvua on haettava isommilta markkinoilta." kertoo Lyyti Oy:n toimitusjohtaja Petri Hollmén.

Lyyti on käytännössä yksin herätellyt suomalaisia yrityksiä ja organisaatioita hallitsemaan tapahtumiaan muutenkin kuin sähköpostilla, puhelimella ja Excelillä.

- Olimme ensimmäinen, joka tarjosi helposti käyttöönotettavan, selkeästi tuotteistetun pilvipalvelun tapahtumien organisointiin. Toivoisimme, että markkinoille tulisi muutama hyvä kilpailija myös muokkaamaan asenteita ja kyseenalaistamaan nykyistä työvoimavaltaista toimintamallia, kommentoi suosion salaisuutta toimitusjohtaja Petri Hollmén.