20.4. 2011 Ict

Ixonos käynnistää yt-menettelyn

Yhteistoimintaneuvotteluiden tavoitteena on sopeuttaa yhtiön kulurakennetta vastaamaan hidastuneeseen kasvuun sekä parantaa yhtiön valmiuksia ylläpitää mahdollisimman hyvää kannattavuutta.

Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä on koko Ixonos-konsernin kotimaan henkilöstö lukuun ottamatta Ixonos Business Solutions Oy:n henkilöstöä. Vaikutusten arvioidaan koskevan yhteensä enintään 100 henkilöä konsernin hallinnossa, tukitoiminnoissa, myynnissä ja palvelutuotannossa. Osana toimintojen uudelleenjärjestelyjä yhtiö suunnittelee lopettavansa mobiililaitteiden tuotekehityspalveluiden tuottamisen Salossa ja Turussa sijaitsevissa toimipisteissä. Yhtiön toimitusjohtaja Kari Happonen sanoo Turun Sanomissa, että Turussa ja Salossa neuvottelut koskevat noin 30 henkilöä. Salosta toiminta uhkaa päättyä kokonaan, mutta Turkuun saattaa vielä jäädä erillinen Business Solutions -yksikkö, joka ei kuulu yt-neuvottelujen piiriin.

Vastaavia toimintojen uudelleenjärjestelyjä sekä tehostamistoimia suunnitellaan toteutettavan kotimaan lisäksi myös konsernin ulkomaisissa tytäryhtiöissä.

Ixonos perustelee yt-neuvotteluja hidastuneella kasvulla. Ixonos on toimittanut Nokialle tuotekehitys- ja ohjelmistokehityspalveluita S40-, Symbian- ja Meego-alustoille.

Ixonos jatkaa strategiansa mukaisesti asiakaskuntansa laajentamista vahvistamalla palvelu- ja ratkaisumyyntiä mobiiliteknologiatoimittajille, mobiililaite- ja viihde-elektroniikkavalmistajille sekä muille kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille.