17.11. 2011 Uuden Teknologian Säätiö

Edelcrantz Challenge -innovaatiopalkinto turkulaiselle kuvataiteen verkkopalvelulle

Turussa jo vuodesta 1986 toiminut Uuden Teknologian Säätiö jakaa vuosittain palkinnon uudelle innovaatiolle, johon liittyy teknologiaa, prosesseja, hallintokulttuuria tai yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Keksinnöllä täytyy olla selkeä liittymäkohta Suomeen: se on keksitty, kehitetty tai sovellettu merkittävästi täällä. Tänä vuonna säätiö halusi palkita keksinnön, joka liittyy kulttuurituotantoon, kulttuuripalveluiden tuottamiseen tai saatavuuteen.

Torstaina UTS:n teemaseminaarissa julkistettu kilpailun voittaja on turkulaisen Stealth Ventures Oy:n kehittämä PaintingDb verkkopalvelu, joka esittelee kuvataiteen mestareiden teoksia kattavan, lähes 10 000 teosta sisältävän kuvatietokannan avulla. Sivustolla on myös nykytaiteen verkkokauppa, näyttelykalenteri, yli tuhannen gallerian ja museon yhteystiedot sekä kuvataiteen historiaan keskittyvä tietokilpailu ja palapelejä. Sivuston liikevaihto kertyy gallerioiden ja taiteilijoiden vuosimaksuista sekä verkkokaupan saamista myyntiprovisioista. Museoille myydään lisäksi pedagogisia ohjelmistopalveluja.

UTS_Edelcrantz_2011 (uts_edelcrantz_2011_zzmc.jpg)

Vuoden 2011 Edelcrantz Challenge -palkinnon vastaanotti työmatkoilla olleiden palkittujen puolesta Logomo Oy:n toimitusjohtaja Päivi Rytsä. Oikealla saajan päättänyt Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sevón.


Voittajasta päätti tänä vuonna Turku 2011 -säätiön toimitusjohtaja Cay Sévon.
Palkintosumma on 3 000 euroa.

Uuden Teknologian Säätiö on nimennyt palkintonsa turkulaisen, myöhemmin Tukholmaan muuttaneen Abraham Edelcrantzin mukaan. Hän keksi ja kehitti 1700-luvun lopulla optisen lennättimen, joka aikanaan kutisti tiedonkulun nopeuden viikoista tunteihin.

Uuden Teknologian Säätiön tarkoituksena on luoda edellytyksiä huipputekniikan tutkimukselle ja kehitykselle, edesauttaa korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja yritysten uuteen teknologiaan liittyvää kehittämis- ja tutkimustyötä ja edistää edellä mainittujen yhteisöjen välistä yhteistyötä.