4.7. 2012 Ict

Vaadin kehittämään Googlen web-työkaluja

Turku Science Parkissa pääpaikkaansa pitävä Vaadin Oy on yksi vastaperustetun Google Web Toolkit -ohjausryhmän yritysjäsenistä. Uuden ohjausryhmän myötä Vaadin on entistä tiiviimmin mukana Googlen internet-selainten kehitystyössä.

GWT ja Vaadin ovat kaksi hyvin tunnettua teknologiaa nykyaikaisten verkkosovelluksien rakentamiseksi Java-ohjelmointikielellä. Vaadinin ja GWT:n kehittäjäyhteisöt ovat olleet läheisesti sukua toisilleen GWT-pohjaisen sulautuksen esittelemisestä vuonna 2008. Nyt riippuvuus tiivistyy vielä entisestään Vaadinin sisältäessä jatkossa kaikki GWT:n ominaisuudet. Yhteistyö luo samalla perustan kehittää aiempaa tehokkaammin rikkaita, laiteriippumattomia käyttäjäkokemuksia.

Tutkimuksesta ja tuotekehityksestä Vaadinilla vastaava Artur Signell sanoo, että teknologioiden yhdistäminen antaa kehittäjien yhdistää hyödyt palvelintason kasvaneesta tuottavuudesta GWT:n mahdollistamaan HTML5 -alustan hienosäätöön.

Google ilmoitti kesäkuun lopussa suunnittelevansa GWT:n viemistä avoimempaan kehitysmalliin, jossa ohjausryhmä ohjaa GWT:n kehitystä.

- Olemme erittäin innostuneita olemaan mukana kehittämässä tätä erinomaista teknologiaa vielä vahvemmaksi, sanoo Vaadinin toimitusjohtaja Joonas Lehtinen.

Vaadin Frameworks ja GWT levitetään vapaan Apachen avoimen lähteen lisenssin alaisuudessa. Vaadin Oy:n liiketoiminta-ajatuksena on auttaa yrityksiä rakentamaan uusia sovelluksia tällä ilmaisella teknologialla tarjoamalla ammattimaista tukea, kehitystyökalut ja palvelut. Turku lainen Vaadin Oy:n Vaadin-kehitystyökalua käyttävät omien sovellustensa rakentamiseen tuhannet Java-kehittäjät yli 170 eri maassa.