28.11. 2012 Ict

QSurf internet-TV vuoden 2012 vastuullinen innovaatio

Turkulaisen UNIQOTEQin uusi QSurf internet-TV –ratkaisu valittiin Vuoden laatuinnovaatioksi 2012. Palkinto myönnettiin UNIQOTEQille Laatukeskuksen järjestämän kilpailun Vastuulliset innovaatiot ‐sarjassa.  QSurf on nyt saapunut myös useiden suomalaisten vähittäiskauppojen hyllyille.

QSurf ‐ratkaisulla mistä tahansa televisiosta on tehtävissä internet–pääte. Lisäksi sen hotspot-toiminnallisuuden avulla voi nettiyhteyden jakaa muillekin WiFi–laitteille.

- QSurf tarjoaa kuluttajille myös ekologisen vaihtoehdon. Sen sijaan, että he ostaisivat uuden älytelevision, QSurf päivittää jokaisesta jo olemassa olevasta televisiosta älykkään internet–päätteen. Loimme QSurf-ratkaisun erityisesti television tutun käyttäjäkokemuksen jatkeeksi. Lisäksi QSurf kulkee kätevän kokonsa ja langattomien yhteyksien  vuoksi helposti mukana lomille, mökille, venematkoille sekä ystävien ja  sukulaisten luo, kertoo  UNIQOTEQin toimitusjohtaja Terhi  J.Vapola.

UNIQOTEQin toimitusjohtaja Terhi  J.Vapola vastaanotti Laatukeskuksen Vuoden laatuinnovaatio 2012 –palkinnon. Kuva: Studio Tomi Parkkonen Oy

- QSurf tuo langattomien 3G- ja WiFi‐verkkojen kautta internetin kaikkien ihmisten saataville, myös kehittyvissä maissa. UNIQOTEQille onkin tärkeää, että QSurf innovaationa edistää myös tietoyhteiskuntien kehittymistä, demokratian edistymistä sekä parantaa maailmanlaajuisesti kansalaisten mahdollisuuksia internetin käyttöön sekä tiedon ja palvelujen saamiseen. Tämän innovaation vaikuttavuus yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti ihmisten elämään on erittäin suuri. Yhteiskuntien ja kansalaisten välisen digitaalisen kahtiajaon estämiseksi maailmanlaajuisesti tarvitaan juuri nyt QSurfin kaltaisia vastuullisia laatuinnovaatioita, pohtii UNIQOTEQin viestintäjohtaja Johanna Liukkonen.

QSurf on nyt saatavilla myös Suomessa. Useat suomalaiset kauppaketjut ovat ottaneet tuotteen valikoimiinsa ja nettikauppoihinsa joulumarkkinoita varten.

Vuodesta 2007alkaen järjestetyn Vuoden laatuinnovaatio -kilpailun tavoitteena on lisätä Suomessa syntyvien innovaatioiden määrää ja kohottaa niiden tasoa. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 127 organisaatiota neljästä eri maasta. Laatukeskus myönsi Vuoden laatuinnovaatio 2012 ‐palkinnon vastuulliset innovaatiot sarjassa kahdelle organisaatiolle.