Tekesin Minna Hendolin piipahti BioTurun aamiaisella [21.1.2010]

Tekesin uusi bio-, lääke- ja elintarvikealan toimialajohtaja Minna Hendolin kävi Turku Science Parkissa esittäytymässä BioTurun aamiaisinfossa maanantaina 18. tammikuuta.

Tekesin uusi bio-, lääke- ja elintarvikealan toimialajohtaja Minna Hendolin.
Toimialajohtaja Minna Hendolinin viesti kuului, että Tekes on sitoutunut toimimaan bioalan rahoittajana jatkossakin, ja tässä roolissaan se aikoo vastaisuudessakin hyväksyä rahoituspäätöksissään yksityisiä rahoittajia suurempia riskejä.

Rahoituskriteereistä tuore toimialajohtaja mainitsi, että rahoitettavien hankkeiden tulee luoda uutta osaamista ja innovaatioita. Tekesin rahapanoksen tulee myös auttaa projektia aivan olennaisesti.

Bioalan osalta tämä tarkoittaa sitä, että Tekes etsii uusia rahoituskohteita bioteknologian hyödyntämiseksi entistä laajemmilla sovellusalueilla. Tuettavia kohteita valittaessa liiketoimintasuunnitelman realistisuudella on suuri painoarvo.

Samalla rahoitusehtoja tiukennetaan ‒ erityisesti lääkekehityksessä. Hendolinin mukaan alkuvaiheen yritysten luotettava arviointi on bioalalla vaikeaa, mutta hän uskoo, että Tekes pystyy alhaisilla alkusijoituksilla seulomaan potentiaaliset jyvät akanoiden joukosta.

Hendolin otti toimialajohtajan työt vastaan 4. tammikuuta.

Strategiaa terävöitettiin

HealthBIO-klusteriohjelman ohjelmajohtaja Tero Piispanen puolestaan esitteli BioTurun strategian vuosille 2010‒2013.

Päivitetyn strategian olennaisin muutos on se, että sitä on terävöitetty vähentämällä teema-alueiden määrä neljästä kolmeen: syöpäsairauksiin, infektiotauteihin ja keskushermostosairauksiin.

Strategiatarkennuksen syy on puhtaasti viestinnällinen: strategian uskotaan olevan informatiivisempi, kun fokus on teknologioiden sijaan tautialueissa. Strategiakaaviosta pois jätetyt regeneratiivinen lääketiede ja biomateriaalit pysyvät edelleen vahvasti kuvassa mukana, mutta ulkopuolisen on helpompi ymmärtää tämä osa BioTurun työstä mainittujen teema-alueiden sisällä tapahtuvana toimintana.

BioTurun aluevastaava, projektipäällikkö Marja-Riitta Viljainen totesi BioTurun vahvistavan ulkoista viestintäänsä myös teettämällä diagnostiikan business-alueesta oman, erillisen esitteensä. Viljainen korosti diagnostiikkaosaamisen olevan Turun seudulla poikkeuksellisen vahvaa, joten oma osaaminen on syytä tuoda erillisellä esitteellä esiin.

Viljainen arveli esitteen valmistuvan alkukeväästä.



BioTurun aamiaisinfon 18.1.2010 esitysmateriaalit:

Minna Hendolin

Tero Piispanen

Marja-Riitta Viljainen