Suoraan lennosta Science Parkiin [27.1.2010]
Maailmantalouden myrskytuulet kantoivat tämänkertaisen sankarimme Turku Science Parkiin. Globaali taloustaantuma paiskasi kaasuyhtiö AGA:n nestekaasulaitoksen Uudestakaupungista Porvooseen, mutta laitoksen päällikkö Kai Munukka laskeutui rytäkän päätteeksi turvallisesti Turku Science Park Oy:öön.
Projektipäällikkö Kai Munukka.
Kai Munukka oli aloittanut Uudessakaupungissa Esson nestekaasun täyttölaitoksen tehdaspäällikkönä vuonna 2007. Hänen kaksivuotisesta rupeamastaan laitoksen johdossa tuli tapahtumarikas.
‒ Olin ensin Helsingissä Essolla seitsemän vuotta kuljetuspäällikkönä, kunnes tuli siirto Uuteenkaupunkiin. Ehdin työskennellä Uudessakaupungissa kolmen eri työnantajan alaisuudessa. Ensin Esso Oy Ab myytiin St1:lle, joka puolestaan vähän ajan päästä myi nestekaasuliiketoimintansa AGA:lle, Munukka taustoittaa.
Pian AGA vuorostaan ilmoitti järjestelevänsä nestekaasutoimintansa uudelleen: Uudenkaupungin laitos suljetaan ja toiminta keskitetään Porvooseen. Munukalla olisi ollut todennäköisesti mahdollisuus jatkaa AGA:n palveluksessa jossain muualla, mutta kahden pienen lapsen isänä hän ei halunnut muuttaa.
‒ Aloin etsiä uutta työpaikkaa viime keväänä. Laitoin paperit varmaan 5‒6 paikkaan, ja aika mukavasti pääsin haastatteluihin. Hain vain sellaisiin paikkoihin, joissa uskoin viihtyväni ja jotka kuvittelin voivani saada, Munukka kertoo.
Lopulta Turku Science Park Oy tarttui koukkuun. Munukka muistuttaa, että hän on moneen muuhun taantuman takia työpaikkansa menettäneeseen verrattuna onnekas: työttömän arki ei ehtinyt tulla hänelle edes tutuksi.
Munukka lopetti työt AGA:lla lokakuun viimeisenä perjantaina ja aloitti uudessa tehtävässään Turku Science Parkissa heti marraskuun ensimmäisenä maanantaina.
Vastuulla Logicityn turvallisuus
Turku Science Park palkkasi Munukan viemään omalta osaltaan eteenpäin Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittämishanketta Elloa.
Hankkeen pilottikohteena on Turun lentokentälle nouseva logistiikkakeskittymä Logicity.
‒ Turun lentokentälle on varattu iso alue logistiikkapalveluille, sinne on tarkoitus tehdä todella suuri logistiikkakeskittymä. Vastaavanlaisia keskittymiä on nousemassa muuallekin Etelä-Suomeen, esimerkiksi Helsinkiin Vuosaaren satamaan sekä Keravalle ja Lahteen, Munukka toteaa.
Munukan tehtävänä on laatia suunnitelma, miten alueturvallisuus hoidetaan Logicityn kaltaisissa logistiikkakeskittymissä. Hänen alueturvallisuussuosituksensa puolestaan liittyy läheisesti Suomen kuljetuskäytävän markkinointiin.
‒ Ellon ytimessä on markkinointikampanja, jolla Suomi yrittää kahmaista mahdollisimman suuren osan Venäjän transitoliikenteestä. Haemme kilpailuetua suhteessa Baltian kuljetuskäytäviin. Suomen valttikortteja ovat luotettavuus ja turvallisuus, joita Baltian maat eivät ehkä pysty takaamaan ihan yhtä hyvin kuin Suomi.
‒ Minun tehtäväni on kertoa, miten Suomi on käytännössä turvallisempi maa kuin muut, Munukka naurahtaa.
Logistiikkaketjua uhkaavista vaaroista monille tulee varmasti ensimmäisenä mieleen viime aikojen muoti-ilmiö terrorismi, mutta Munukan mukaan työ on Suomen oloissa pääosin aivan tavallista rikostentorjuntaa. Kyse on luotettavuudesta: siitä, kuinka paljon ja millä todennäköisyydellä tavaraa katoaa kuljetusketjun aikana.
Turvallisuusnäkökulmasta oleellisia kysymyksiä ovat esimerkiksi vartiointi, kulunvalvonta ja RFID-teknologia eli radiotaajuiset etätunnistusmenetelmät (älytunnisteet).
Turku Science Park on ihan ok
On helppo nähdä, miksi Turku Science Park katsoi Munukan olevan tehtävään juuri oikea mies: entisenä Esson kuljetuspäällikkönä hänellä on vahva tausta kuljetuslogistiikasta ja turvallisuustyöstä.
‒ Turvallisuusajattelu on kehittynyt öljyalalla varsin pitkälle. Esso esimerkiksi kehitti turvallisuuskäytäntöjään yhteistyössä muiden öljy-yhtiöiden ja Öljy- ja kaasualan keskusliiton kanssa. Monilla muilla aloilla tällaista organisaatioiden välistä turvallisuusyhteistyötä ei ole.
‒ Yksi tehtävistäni onkin varmasti samankaltaisten yhteistyökuvioiden testaaminen tässä projektissa, Munukka tuumaa.
Munukan kahden ja puolen vuoden projekti on vasta alkutekijöissään. Hän kertoo, että ensimmäiset kolme kuukautta ovat kuluneet tietoa kerätessä ja yrittäessä hahmottaa, mitä kaikkea Logicityn turvallisuusprojekti voisi käytännössä pitää sisällään. Lisäksi hän on kiertänyt esittelemässä hankettaan kohdeyrityksille ja muille logistiikka-alan toimijoille.
Munukka toteaa, että hän viihtyy projektinsa parissa hyvin. Myös Turku Science Park Oy on tullut työpaikkana vähitellen tutuksi.
‒ Kaikki on ihan ok. Ei minulla ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Täällä tuntuu olevan hyvä henki ja fiilis, Munukka kehuu.
KAI MUNUKKA
![]() | ‒ syntynyt Lahdessa 19.1.1967 ‒ logistiikan diplomi-insinööri vuosimallia 1996 Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta ‒ Lahti Logistics Oy:n varastopäällikkö 1998‒1999 ‒ Esso Oy Ab:n kuljetuspäällikkö 1999‒2007 ‒ nestekaasun täyttölaitoksen tehdaspäällikkö Uudessakaupungissa 2007‒2009 kolmen eri työnantajan alaisuudessa (Esso, St1 ja AGA) ‒ yrittää pitää kuntoaan yllä, puuhastelee omakotitalonsa parissa ja touhuaa kolmivuotiaan tyttönsä ja viisivuotiaan poikansa kanssa |
‒
BioCity-symposium ei halua muuttaa pois kotoa [23.8.2010]
Tillandz-palkinto meni ruskean rasvan tutkijoille [20.8.2010]
Tunteet syrjään, bisnesjärki käteen ja Venäjälle [17.8.2010]
Pietarin innovaatiofoorumiin kaivataan turkulaisedustusta [11.8.2010]
Genomiikan kurssilla on vielä tilaa halukkaille [10.8.2010]
Aiesopimus Turku Innovation Cornerista allekirjoitettu [24.6.2010]
Pk-elintarvikeyritykset hakevat kansainvälistymiskurssilta lisärohkeutta [23.6.2010]
Carita Martin sai Turku Science Parkilta elämänsä haasteen [17.6.2010]
Turkulaisyrityksiä kannustettiin hyödyntämään Nokian ideasalkkua [16.6.2010]
Sanako Oy kaataa kielimuurit [11.6.2010]
BIO2010-tapahtuma todisti alan voiman [10.6.2010]
Parhaille terveyttä edistäville innovaatioille luvassa tuhansia euroja [8.6.2010]
Science Park avasi pesiskauden väkevästi [4.6.2010]
ICT-portti tarjosi Turun ICT-yrittäjille yhteistyön kättä [26.5.2010]
HyTestin liikevaihto ja kannattavuus reippaassa kasvussa [20.5.2010]
Timo Huttunen, connecting people [19.5.2010]
Lingsoft Oy ensimmäinen hyötyjä Turun Innovation Mill -osakkuudesta [6.5.2010]
Turku Science Parkin vuosikatsaus on saatavilla sähköisenä [6.5.2010]
Etelä-Suomen kuljetuskäytävä brändätään Itämeren piirin varmimmaksi [3.5.2010]
Uusia henkilöitä Turku Science Park Oy:n hallitukseen [29.4.2010]


