Yksilöllisen lääkehoidon läpimurto avaisi mahdollisuuksia [28.1.2010]
Lääketeollisuuden toimintaympäristö on murroksessa, mikä haastaa totutut toimintatavat ja koettelee alan kannattavuutta. Tekesin Pharma-ohjelman päällikkö Pauli Saarenketo kuitenkin katsoo, että yksilöllisen lääkehoidon mahdollisen läpimurron seurauksena suomalaisille pk-yrityksille voi syntyä uusia mahdollisuuksia.
Tekesin Pharma-ohjelman päällikkö Pauli Saarenketo katsoo lääkealan elävän murroskautta.
Tuotekehitysputki on hidastunut, mikä on nostanut uusien lääkkeiden kehityskustannuksia. Samanaikaisesti terveydenhuollon kokonaiskustannukset ovat monissa teollisuusmaissa kasvaneet.
Saarenkedon mielestä lääkeyrityksen ei kannata Suomen kaltaisessa pienessä maassa tavoitella nykytilanteessa koko lääkekehitysputken hallintaa. Erikoistuminen tulee olemaan jatkossa entistä tärkeämpää.
– Menestyksen avain voi olla huippuosaamisen tarjoaminen tiettyyn osaan kansainvälisten lääkeyritysten kehitysputkea, Saarenketo totesi keskiviikkona Helsingissä Pharma-ohjelman vuosiseminaarissa pitämässään puheessa.
Lääkekehityskustannusten ja terveydenhuollon kokonaiskustannusten samanaikainen nousu on Saarenkedon sanoin vaikea yhtälö, johon lääkeala hakee ratkaisua verkostomaisilla liiketoimintamalleilla ja panostamalla yksilöllisen eli personoidun lääkehoidon kehittämiseen.
Suomen pk-yrityskenttä hyötyjänä
Saarenkedon mielestä molemmat trendit avaavat suomalaisille lääkealan pk-yrityksille kiinnostavia markkinanäkymiä.
Suuret lääkeyhtiöt ovat aiemmin satsanneet pääasiassa jättimenekkisten blockbuster-lääkkeiden löytämiseen. Patenttisuojan heikkenemisen myötä ja blockbustereiden löytämisen vaikeudesta johtuen isot lääkejätit ja riskirahoittajat ovat kuitenkin alkaneet nyt kiinnostua yksilöllisen lääkehoidon markkinasta.
Tämä on Suomen kannalta lupaava kehitys, koska lääkeklusterimme vahvuusalueet – lääkekehitys, diagnostiikka ja bioinformatiikka – ovat kaikki personoidun lääkehoidon ydinaluetta.
Suomalaisten pk-yritysten kannalta hyvä uutinen on myös se, että Tekesin teettämässä selvityksessä arvioidaan pk-yritysten roolin yksilöllisen lääkehoidon kehittäjänä kasvavan merkittävästi seuraavien viiden vuoden aikana. Isot lääkeyritykset etsivät keinoja lääkekehityskustannusten karsimiseksi ja ovat aiempaa valmiimpia lähtemään yksilöllisen lääkehoidon kehitysprojekteihin yhteistyössä pk-yritysten kanssa..
Lääkealan uusia toimintatapoja kartoittava Tekesin Pharma-ohjelma käynnistettiin suomalaisen lääketeollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi. Ohjelmaa koordinoi Karolinska Institutet Holding Ab:n ja Turku Science Park Oy:n yhteisyritys Biocelex Oy, joka kehittää bioalan innovaatioita ja liiketoimintaa.
BioCity-symposium ei halua muuttaa pois kotoa [23.8.2010]
Tillandz-palkinto meni ruskean rasvan tutkijoille [20.8.2010]
Tunteet syrjään, bisnesjärki käteen ja Venäjälle [17.8.2010]
Pietarin innovaatiofoorumiin kaivataan turkulaisedustusta [11.8.2010]
Genomiikan kurssilla on vielä tilaa halukkaille [10.8.2010]
Aiesopimus Turku Innovation Cornerista allekirjoitettu [24.6.2010]
Pk-elintarvikeyritykset hakevat kansainvälistymiskurssilta lisärohkeutta [23.6.2010]
Carita Martin sai Turku Science Parkilta elämänsä haasteen [17.6.2010]
Turkulaisyrityksiä kannustettiin hyödyntämään Nokian ideasalkkua [16.6.2010]
Sanako Oy kaataa kielimuurit [11.6.2010]
BIO2010-tapahtuma todisti alan voiman [10.6.2010]
Parhaille terveyttä edistäville innovaatioille luvassa tuhansia euroja [8.6.2010]
Science Park avasi pesiskauden väkevästi [4.6.2010]
ICT-portti tarjosi Turun ICT-yrittäjille yhteistyön kättä [26.5.2010]
HyTestin liikevaihto ja kannattavuus reippaassa kasvussa [20.5.2010]
Timo Huttunen, connecting people [19.5.2010]
Lingsoft Oy ensimmäinen hyötyjä Turun Innovation Mill -osakkuudesta [6.5.2010]
Turku Science Parkin vuosikatsaus on saatavilla sähköisenä [6.5.2010]
Etelä-Suomen kuljetuskäytävä brändätään Itämeren piirin varmimmaksi [3.5.2010]
Uusia henkilöitä Turku Science Park Oy:n hallitukseen [29.4.2010]

